Tuohuz ikkunas

Tuohuz ikkunas (Tuohus ikkunalla), juuri sellaisen toiveikkaan nimen sai ensimmäinen lyydinkielinen kaunokirjallinen kirja, joka ilmestyi Petroskoissa 1993. Se merkitsee sitä, että lyydiläiset eivät menettäneet uskoaan pienen itämerensuomalaisen heimonsa ja uhanalaisen kielensä tulevaisuuteen, vaikka jotkin julkaisut jo ennenaikaisesti tiedottavat, että merja, muroma ja lyydi ovat kuolleita suomalais-ugrilaisia kieliä. Tosin lyydiläisten tähänastisiin kulttuurisaavutuksiin kuuluu vain muutaman kirjan julkaiseminen, Suomessakin vierailleen Pitk Randaane -perinneryhmän toiminta ja vapaaehtoinen lyydin kielen opetus, joka on aloitettu ainoastaan Kuujärven koulussa. Mutta sielläkin äidinkielensä puoltaja Lidja Potašova opettaa lyydiläisiä lapsia kaiken tarvittavan opetusmateriaalin puutteessa. Kun Arizonan yliopistossa Euroopan uhanalaisten kielten opetusta ja eloonjäämistä tutkiva Uldis Balodis kyseli lyydin kielen opettamisesta Karjalan tasavallassa ei Lidjalla ollut paljon kerrottavaa…

Lyydin kieli ja lyydiläinen kulttuuri ovat jääneet kokonaan pois Karjalan kansallisten vähemmistöjen elvyttämisen ohjelmista, vaikka tätä työtä ohjataan tasavallan pääkaupungista Petroskoista, jonka alueen alkuasukkaita ovat nimenomaan lyydiläiset. Lyydin kieli on unohdettu ja jätetty sekä opetuksesta että kulttuurin kehityksestä syrjään siitä huolimatta, että jo kymmenisen vuotta sitten on julistettu, että Karjalassa asuvien kansallisten vähemmistöjen kehittämisen tulee tapahtua kaikilla suomensukuisilla kielimuodoilla. Kun toisia sukukieliä elvytetään, lyydi tekee kuolemaa.

Lyydin kieli ei kuulu Petroskoin yliopiston, opettajakorkeakoulun eikä lyydiläisalueella toimivien peruskoulujen opetusohjelmiin. Lyydin kielen oppikirjat puuttuvat kokonaan. Aapisen tekeminen sekä kaunokirjallisuuden kirjoittaminen ja hengellisen kirjallisuuden kääntämistyö eivät saa mitään tukea. Lyydiä ei myöskään käytetä Karjalan kansallisessa lehtistössä, radiossa eikä televisiossa. Lyydin kieltä ja kansanperinnettä ei enää tutkita Karjalan tutkimuslaitoksissa.

”Ovatko lyydiköt toisen sortin karjalaiskansaa..?” kysyvät myös rehelliset aunuksenkarjalaiset (ks. Carelia 7/97, s. 70). Siltä tuntuu, koska vuonna 1995 laadittu lyydinkielinen aapinen ABC-kird’ on jäänyt pois julkaisuluetteloista. Siltä tuntuu, kun Venäjän etevin lyydin kielen tutkija on saatettu liian kiireesti eläkkeelle. Hän opettaa nyt suomea peruskoulussa, mutta hänen arvokkaat tutkielmansa ja kielennäytteensä ovat julkaisematta. Siltä tuntuu, kun lyydiläisissä kouluissa äidinkielen asemesta opetetaan joko vieraita karjalaismurteita tai ei opeteta lainkaan suomensukuisia kieliä. Tai sitten kehotetaan opettajaa lopettamaan kymmenen vuotta kestänyt lyydikielinen opetus.

Monet meistä ovat ihailleet värikkäitä pienikokoisia lapsille tarkoitettuja Jeesuksen elämä -käännöskirjoja, jotka Raamatunkäännösinstituutti (RKI) on julkaissut vepsäksi, varsinaiskarjalaksi, aunukselaismurteella ja monilla muilla suomen sukukielillä. Mutta kun RKI:lle ehdotettiin vuonna 1997 Jeesuksen elämän käännösversiota lyydin kielellä (lyydiksi ei aikaisemmin ollut käännetty hengellisiä tekstejä), RKI kävi siihen tutustumatta puhelinneuvotteluja Petroskoissa toimivan käännösryhmän kanssa, minkä jälkeen se antoi kielteisen vastauksen. RKI perusteli sen ”mahdottomuudella syventyä eksegeettiseen tarkistukseen voimavarojen puutteessa”. Kääntäjän pyynnöistä huolimatta myöskään Pipliaseura ei antanut mitään vastausta. Nämä järjestöt kuitenkin avustavat evankeliumien käännöstyötä suositulla aunukselaismurteella, jolle hengellisiä tekstejä on käännetty vuodesta 1804 ja jolla kaikki neljä evankeliumia oli julkaistu jo 1900-luvun alussa: Matteus – 1913, Markus – 1919, Luukas – 1912, Johannes – 1914 ja 1921.

Jos niin jatkuu, lyydin kieli voi kuolla jo lähitulevaisuudessa. Jonkin vuosikymmenen kuluttua jäänee vain hyväillä Juho Kujolan Lyydiläismurteiden sanakirjan ja Pertti Virtarannan Lyydiläisten tekstien sivuja ja ajatella itsekseen: ”Merja, muroma, lyydi – sammuneet sukukielemme…”

Häviäminen vakasti uhkaa myös lyydiläistä kulttuuria, jonka tilanne syrjäseudulla sijaitsevissa lyydiläiskylissä vain pahenee. 1990-luvun alussa Kuujärvellä silloisen vieraspaikkakuntalaisista – ”tulentahisista” – koostuneen pitäjän johdon päätöksestä oli traktoreiden telaketjuin tasoitettu ja kynnetty pelloksi 1500-luvulta tunnettu Syrjän kalmismaa. Kuolleiden lyydiläisten patriarkkojen luurangot oli barbaarisesti kaivettu, heitetty pois maasta ja häväisty. Siinä rikollisessa teossa ei ollut edes järkeä, koska kaksi kolmannesta Kuujärven sovhoosin entistä peltomaata oli silloin tyhjillään. Samalla Syrjän kalmismaalla vanhastaan sijaitsi Äänisen viidenneksen kirjurinkirjassa vuodelta 1563 mainittu suurmarttyyri pyhän Georgioksen kirkon paikka ja Yrjö Jylhän runossa Laulu Kuujärvestä ylistetyt karsikkokuuset. 1823 Kuujärven seurakunnan varoilla rakennettu viimeinen Georgioksen kirkon rakennus on tuhoutunut tulipalossa jo ennen viime sotia, minkä jälkeen paikallisten asukkaiden hengellinen elämä ei voi vieläkään elpyä.

Nykyään Kuujärvellä ei ole pienen pientä toimivaa rukoushuonetta. Muutama vuosi sitten poltettiin viimeinenkin tsasouna, joka seisoi viitisen kilometrin päässä pitäjän keskustasta autioituneessa Akvehen kylässä. Tämä puusta rakennettu Sviisoin eli Ristin Ylentämisen tsasouna kuului Karjalan muinaisiin arkkitehtuurisiin muistomerkkeihin. 1845 Kuujärven seurakunnan kirkonkirjan kirjoittaja ei osannut edes kertoa sen rakentamisvuotta.

Lyydiläiset ovat Karjalan tasavallan kansallinen vähemmistö, jonka oikeudet oman kielen ja kulttuurin säilyttämiseen kuuluvat heidän ihmisoikeuksiinsa. Näiden toteuttamiseksi Lyydiläinen Seura ry on kehittänyt seuraavan suunnitelman, joka esitettiin äskettäin Suomalais-ugrilaisten kansojen III Maailmankongressissa.

Uhanalaisen lyydin kielen ja lyydiläisen kulttuurin säilyttämisen ja kehittämisen suunnitelma

1. Lyydiläisiä tulee käsitellä kansallisena vähemmistönä, jonka kieli on kaikista Karjalan tasavallan alkuasukkaiden puhumista kielistä uhanalaisin. Nykyajan oloissa lyydin kieli ei voi säilyä ilman virallisten järjestöjen tukea.

2. Lyydiläisalueella sijaitseviin kouluihin on otettava säännöllinen lyydin kielen opetus. Lyydin kieltä on opetettava myös päiväkodeissa.

3. Petroskoin yliopistossa ja opettajakorkeakoulussa on opetettava lyydin kieltä opettajien, tutkijoiden ynnä muiden lyydin kielen asiantuntijoiden valmistamiseksi.

4. Lyydin kieltä ja lyydiläistä perinnekulttuuria on tutkittava Karjalan tiedekeskuksessa, minkä vuoksi sinne on saatava asianomaiset spesialistit.

5. Lyydin kieltä on käytettävä Karjalan kansallisessa lehdistössä ja radiossa. Tämän aloittamiseksi pitäisi saada vapaaehtoisia kirjeenvaihtajia lyydiläisalueen suurimmista asuinpaikoista, esim. Kuujärveltä, Pyhäjärveltä ja Munjärven Lahdesta.

6. On tehtävä ja julkaistava lyydin kielen aapinen, sanakirja ja oppikirjat.

7. On tuettava lyydinkielisen kaunokirjallisuuden tekemistä ja julkaisutoimintaa.

8. On annettava tukea lyydiläisten kulttuuriselle harrastustoiminnalle. Karjalan tasavallan kulttuuritapahtumia suunniteltaessa on otettava huomioon maa- seudulla toimivat lyydiläiset perinneryhmät.

9. On autettava lyydiläisten hengellisen elämän elpymistä, jonka vuoksi pitää järjestää Raamatun kääntämis- ja julkaisutoimintaa sekä kirkollisten rakennusten rakentamista ja kunnostamista lyydiläisissä kylissä.

10. Kansallisena kielivähemmistönä lyydiläisille on taattava oma edustusto kaikissa huomattavissa suomalais-ugrilaisten kansojen foorumeissa. Valitettavasti tähän kongressiin yksikään lyydiläinen ei ole saanut virallista kutsua.

11. Pyydämme kunnioittavasti Suomalais-ugrilaisten kansojen Maailmankongressia valvomaan lyydinkielisen vähemmistön oikeuksien toteuttamista.

Miikul Pahomov

Comments are closed.